Onko työ itseisarvo vai väline?

Kävin Bunkkeri-podcastin vieraana juttelemassa liberalismin ongelmista, ja jakson pitäisi olla ulkona piakkoin. Toinen podcast-isännistä, Remu (X:ssä @btcbenchmark), kysyi vierailuni jälkeen erittäin älykkään kysymyksen, joka paljastaa taas yhden nykyisen liberaalin järjestelmän ristiriidoista:

Yksi mielenkiintoisimpia kysymyksiä eilisessä keskustelussa Joonas Ilmastin kanssa oli kysymys ideologisesta työttömyydestä.

Jos ajattelee, että nykyinen järjestelmä on mätä ja se ajaa päin seinää, olisiko perusteltua jättäytyä täysin terveenä työttömäksi ns. protestimielessä? Vai pitäisikö kaikki ”pakottaa” töihin?

Itse olen pyhittänyt koko aikuiselämäni työlle, kilpailulle ja voitontavoittelulle. Ajattelen, että teen niin koska haluan olla vapaa ja itsenäinen. Viime kädessä kuitenkin talousjärjestelmän näkökulmasta työtä pitää tehdä koko ajan enemmän ja enemmän vain jotta velat saadaan maksettua. Joidenkin tutkimusten mukaan metsästäjä-keräilijät tekivät noin 4 tuntia töitä päivässä.

Mitä ajattelette, onko työ itseisarvo vai väline johonkin? Vai onko ok heittää hanskat tiskiin?

Tämä osuu jälleen yhteen liberalismin ristiriitaan: velkapohjainen talousjärjestelmä (joka on nimenomaan liberalismin luomus) vaatii jatkuvaa työntekoa, kuluttamista, tuottavuuden nousua, velan palvelua ja lopulta myös kiihtyvää verojen maksua – jälkimmäistä sitä mukaa, kun valtio kasvaa atomistisen individualismin edetessä ja velkavetoinen talous laajenee.

Samalla järjestelmä lupaa yksilölle ”vapautta” ja itsenäisyyttä juuri työn ja ansainnan kautta. Tavallinen pulliainen kuitenkin huomaa tekevänsä yhä enemmän vain pitääkseen koneiston käynnissä – joten on täysin oikeutettua kysyä, mikä helkkarin järki tässä on.

Työ on tärkeä väline, jolla hankitaan se, mitä perhe, yhteisö ja hyvä elämä edellyttävät: ruokaa, katto pään päälle, tuottavaa omaisuutta, turvallisuutta.

Työn päämäärä ei kuitenkaan ole työ itse, vaan inhimillinen kukoistus:

• perhe ja lasten kasvatus
• ystävyys
• totuuden ja kauneuden tavoittelu
• joillekin myös uskonto ja ylimmän hyvän palveleminen
• hyveellinen toiminta yhteisössä
• lepo ja juhla

Josef Pieper on muuten kirjoittanut tästä erinomaisesti kirjassaan Leisure: The Basis of Culture: kulttuuri ja aito inhimillisyys syntyvät vapaa-ajasta, eivät pelkästä aktiivisuudesta. Kun yhteiskunta tekee työstä ja hyödyllisyydestä korkeimman arvon, se köyhtyy henkisesti – samalla kun ihminen katoaa koneistoon.

Kiusaus heittää hanskat tiskiin on ymmärrettävä, mutta ei yleispätevä ratkaisu: jos terveet ihmiset jättäytyvät massana pois, joku muu maksaa laskun (veronmaksajat, tulevat sukupolvet). Pelkkä kieltäytyminen ei myöskään rakenna vaihtoehtoa, vaan jättää tyhjän tilan.

Aito vastarinta ei mielestäni ole sossun luukulle parkkeeraamista, vaan sellaisten elämänmuotojen rakentamista, jotka eivät ole täysin riippuvaisia järjestelmän logiikasta: perhe, omavaraisuuden ja taloudellisen riippumattomuuden edistäminen, tuottavien taitojen hankkiminen, matalampi kulutus ja säästäminen kovassa rahassa (kulta, bitcoin).

”Pakotetaan kaikki töihin” on sekin huono vaihtoehto: pakko ilman päämäärää tuottaa vain lisää työstä vieraantumista.