Javier Milein libertarismin suhteesta antiikin filosofiaan ja kristillisyyteen

Taustaksi: Argentiinan presidentti Javier Milei vetoaa puheissaan usein antiikin kreikkalaiseen filosofiaan ja kristillisiin arvoihin, vaikka hän edustaa libertaristista vapausaatetta. Tämä teksti on alun perin lyhyt X-julkaisu, joka tarkastelee tämän yhdistelmän sisäisiä jännitteitä.

On sinänsä hienoa, että poliittiselle areenalle on noussut ihmisiä, kuten Milei, jotka haastavat World Economic Forumin ja globalistien ylivallan.

Älyllisen rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että yhtäläisyysmerkkien vetäminen Milein edustaman naiivin vapausaatteen eli ”yksilö tyhjiössä” libertarismin sekä antiikin filosofian ja kristinuskon välillä osoittaa tietämättömyyttä kaikista edellä mainituista asioista.

Aristoteelinen ”individualismi” (sikäli kun individualismista voi edes puhua; se kun on myöhempien aikojen keksintö) on aina ”yksilö osana orgaanisia yhteisöjä (perhe, kylä, polis)”. Aristoteleen filosofian pääosa-alueet omaksuttiin kristilliseen teologiaan Tuomas Akvinolaisen johdolla - katolisen kirkon johdolla aristoteelis-tomistinen ajatteluperinne oli hyvin pitkään täysin dominoiva kaikkialla lännessä.

Aristoteelis-tomistisen ajatteluperinteen poliittinen ydin on, että aito yksilöllisyys voi toteutua vain osana aitoja orgaanisia yhteisöjä (perhe, kylä, kirkko, oma kieli- ja kulttuurialue). Kummankaan yksilön tai yhteisön ei tule sulkea toisiaan pois; vain siten voi toteutua hyveellinen yksilö osana hyveellistä yhteisöä.

Milein kaltaiset libertaarit sen sijaan nojaavat vapauskäsitykseen, joka on myöhäisemmän ajan (valistus) konstruktivistinen keksintö. Tässä ajattelussa kaiken lähtökohta on yksilö, ja orgaaniset siteet nähdään vain välineinä tai sopimuksina - alisteisina yksilölle, jonka vapaus on liberalismissa absoluuttinen oikeus.

Tämä on hyvin kaukana Aristoteleen/Raamatun/Akvinolaisen käsityksistä: vapaus ei tässä ajatteluperinteessä ole pelkkää rajoittamattomuutta, täyttä valinnanvapautta tai spontaania toimintaa, vaan itseohjautumista kohti hyvää / eudaimoniaa (kukoistusta)/ totuutta. Se on kykyä valita hyveellisesti, vastakohtana himojen orjuudelle tai ulkoiselle pakolle - ja siihen liittyy aina yhteisöllinen elementti.

Liberalismi (klassinen liberalismi/libertarismi) on väärää individualismia juuri siksi, koska se johtaa orgaanisten yhteisöjen pois sulkemiseen. Sosialismi/tasa-arvo - toinen valistuksen konstruktivistinen luomus - tekee taas saman virheen toisinpäin: siinä yksilö liukenee abstraktiin kollektiiviin eli valtioon, eikä siten aito yksilöllisyys voi ikinä toteutua.