Vapaus on itsehillintää

Klassinen vapauskäsitys vs. moderni vapauskäsitys

Antiikin Kreikka – erityisesti Aristoteles ja Platon – korosti, että todellinen vapaus edellyttää hyveiden hallintaa. Ihminen, joka on orja omille intohimoilleen, ei ole tosiasiassa vapaa, vaikka hän eläisikin muodollisesti ”vapaassa” demokratiassa. Demokratia rappeutuu helposti, jos useimmat ihmiset eivät ole kasvaneet riittävään hyveellisyyteen. Siksi Aristoteles suosi kolmen hyvän hallintomuodon sekoitusta (monarkia + aristokratia + demokratia) ja vahvaa kasvatusta.

Kristillinen kulttuuri lähti myös siitä, ettei todellinen vapaus ole ”vapautta tehdä mitä haluan” vaan vapautta tehdä sitä, mikä on hyvää.

Sekä antiikin Kreikka että kristillinen ajatteluperinne lähtivät siitä, ettei vapaus ole yksilön ensisijainen ”oikeus” tai kaiken lähtökohta, vaan vasta viimesijainen kypsyyden tila. Se saavutettiin hyveiden kovan koulun kautta (oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, rohkeus ja viisaus) – vasta sen jälkeen, kun ihminen oli ymmärtänyt, että maailmassa on suurempiakin asioita kuin hän itse.

Vasta tällainen ihminen on lopulta täysin vapaa.

Antiikin ja kristikunnan viisaat eivät tietenkään olleet ”vapauden vastustajia” vaan ennen kaikkea realisteja. Tämä realistinen vapauskäsitys on suora vastakohta modernille liberaalille käsitykselle, jossa vapaus määritellään yksilön ”luonnolliseksi tilaksi” ja autonomiaksi, jota valtion tulee suojata ulkoisilta rajoituksilta – kuten kulttuurisilta normeilta ja luonnollisilta orgaanisilta yhteisöiltä (perhe, lähiyhteisö, kansakunta).

Kun vapaus irrotetaan hyveistä ja yhteisestä hyvästä, se muuttuu itsensä tuhoavaksi. Ihmiset eivät kestä pitkään ”puhdasta vapautta” ilman moraalista ja hengellistä kasvua: he alkavat vaatia valtiolta turvaa, nautintoa ja tasa-arvoa vapautensa sijaan.

Tästä syntyy paradoksi: liberaali valtio lupaa yhä enemmän vapautta mutta päätyy kasvattamaan valtaa ja holhousta, koska kansa ei kykene hallitsemaan itseään.

Tämä on yksi syvimmistä syistä sille, miksi liberalismi on parhaillaan romahtamassa: se ei kasvata ihmisiä vapauteen vaan tyhjyyteen – atomistiseen individualismiin, kulutukseen, valtioriippuvuuteen ja hedonismiin. Se on jo kuluttanut kokonaan loppuun antiikin ja kristillisen perinteen pääoman, jonka pohjalle se alun perin alkoi rakentaa relativismiin nojaavaa nousuaan.

Miten valistuksen vapauskäsitys tuhosi liberaalin sivistyksen (liberal arts)

Kuten yllä kirjoitin, vanhemmassa länsimaisessa perinteessä vapaus ei ollut ensisijaisesti oikeus tehdä mitä tahansa. Se oli kyky hallita itseään: vapaus tarkoitti sitä, että ihminen kykenee hillitsemään intohimonsa järjen ja hyveiden avulla. Tämän takia yliopistojen liberaali sivistys (liberal arts) ei ollut pelkkää ”kriittistä ajattelua” tai tiedon keräämistä, vaan ennen kaikkea ihmiseksi kasvattamista.

Koulutuksen ydin oli opettaa nuorille, miten käyttää vapautta oikein: miten vastustaa houkutuksia, miten asettaa yhteinen hyvä oman edun edelle ja miten elää ihmisarvoinen elämä. Tämä ei ollut sortoa vaan jalostusta. Ihminen syntyy raakana luonnonolentona, ja sivistyksen sekä kulttuurin tehtävänä oli kohottaa hänet eläimellisyyden yläpuolelle.

Valistus muutti kaiken. Vapaus määriteltiin uudelleen yksilön autonomiaksi: oikeudeksi olla rajoittamaton, irti perinteestä, yhteisöstä ja luonnollisesta laista. Ihminen ei enää tarvinnut hillintää, koska hän oli itsessään riittävä. Seuraus oli looginen: kun vapaus irrotettiin hyveistä ja itsehillinnästä, koko liberaalin sivistyksen perusta mureni.

Miksi opettaa itsehillintää, jos vapaus tarkoittaa juuri sitä, ettei itseään tarvitse hillitä? Miksi opiskella länsimaisen kulttuurin aikaa kestäneitä klassikkoteoksia ja moraalia, jos totuus on subjektiivinen ja moraali pelkkä yksilön mielipide, tunne tai hyötylaskelma? Miksi vaatia kurinalaisuutta, kun ”kritiikki” ja ”itsensä ilmaiseminen” ovat korkeimpia arvoja?

Tulos on edessämme: humanistiset tieteet ovat romahtaneet ja yliopistot ovat muuttuneet ideologisiksi indoktrinaatiokeskuksiksi. Nuoret ovat ”vapaita” – mutta samalla eksyneempiä, ahdistuneempia ja riippuvaisempia kuin koskaan. He ovat vapaita perinteestä, mutta orjia omille impulsseilleen ja markkinoiden luomille haluille.