Liberalismin ongelmista podcastissa — ja vastauksia esitettyihin kysymyksiin

Kävin Keijon Tuumaustunti -podcastissa juttelemassa liberalismin ongelmista (linkki jaksoon).

Olen ollut myönteisesti yllättynyt saamastani positiivisesta palautteesta, vaikka aihe on vaikea. Myös libertaarit ja oikeistoliberaalit ovat suhtautuneet liberalismikritiikkiini melko avomielisesti ja esittäneet pääosin asiallisia kysymyksiä. Ajattelin koota tähän blogikirjoitukseen minulle esitettyjä kysymyksiä ja niihin antamiani vastauksia.

Kysymys 1

Keskustelussa sanottiin, että kapitalismissa on ollut velkaperusteinen raha. Jos katsoo, miten velkaperusteinen raha toimii tai mitä kapitalismi on, meillä on korkeintaan kaverikapitalismia (crony capitalism), mutta ei todellista kapitalismia. Siksi kapitalismia ja sen toimivuutta ei pitäisi arvioida etenkään lähihistorian tai nykyhetken perusteella. Kapitalismi toimii oikeasti vasta niukassa ja hajautetussa rahassa.

Vastaukseni:

Fractional reserve -pankkijärjestelmä (joka myöhemmin kehittyi fiat-rahaksi ja loi epävakautensa takia reaktiivisen tarpeen keskuspankkijärjestelmälle) ja osakeyhtiö (fiktiivinen juridinen henkilö) eivät ole kapitalismiin myöhemmin liimattuja ”sosialistisia” tai ”crony”-elementtejä. Ne ovat päinvastoin juuri ne konstruktivistiset elementit, joilla kapitalismi luotiin – ja joilla talous irrotettiin aiemmasta orgaanisesta markkinataloudesta, yhteisöistä ja vastuusta.

Osakeyhtiö mahdollisti riskinoton ja velanoton mittakaavassa, jota aiempi orgaaninen talous ei tuntenut. Se ei ole ”vapaiden markkinoiden” luonnollinen tulos, vaan juridinen innovaatio. Myöskään osittainen kassavarantovelvoite ja luoton luominen tyhjästä eivät ole sosialistien keksintöä, vaan ne kehittyivät kaupallisen pankkitoiminnan ja osakeyhtiötalouden myötä.

”Oikeaa kapitalismia” puhtaassa muodossa ei ole ollut olemassa modernissa mittakaavassa juuri siksi, että järjestelmä itse tuottaa nämä kriiseille alttiit rakenteet, jotka vaativat jatkuvaa sääntelyä. Se, mitä libertaarit kutsuvat ”oikeaksi kapitalismiksi”, on pitkälti idealisoitu abstraktio. Arvioin siis juuri sitä historiallista kapitalismia, joka on oikeasti ollut olemassa.

Kysymys 2

Esitettiin väite, että niukassa rahassa kasvu hidastuu ja inflatorisen velan kasvun kautta kasvu kiihtyy. Ensinnäkin inflatorisen rahan kasvu on monesti illuusio, lähinnä nominaalista kasvua: rahan määrä ja velka kasvavat enemmän kuin BKT, erityisesti kun finansialisaatio on edennyt pitkälle. Toisekseen tähän asti ainoa laajasti käytössä ollut niukka raha on ollut kulta, mikä on ollut kömpelö vaihdon väline. Bitcoin ei ole kömpelö. Lyhyesti sanottuna ero on siinä, että niukan rahan bitcoin-taloudessa reaalinen kasvu tulee olemaan ennennäkemättömän nopeaa.

Vastaukseni:

Olen samaa mieltä, että fiat-kasvu on monesti nimellistä ja finansialisoitunutta. Mutta en usko enkä pidä toivottavana ”ennennäkemättömän nopeaa reaalista kasvua” silloinkaan, kun talous pohjaa kovaan rahaan. Historiallisesti kovan rahan arvo on ensisijaisesti siinä, että se alentaa aikapreferenssiä, saa ihmisyhteisön kukoistamaan sekä suosii pitkäjänteisyyttä, säästämistä ja kulttuurista jatkuvuutta – ei siinä, että se redusoi ihmisen BKT:tä maksimoivaksi tuottajaksi ja kuluttajaksi (tämä on juuri velkapohjaisen järjestelmän ominaisuus). Kasvupakko itsessään on osa ongelmaa, ei ratkaisua.

Kysymys 3

Valtiokeskeisyys ja ylipäänsä vallan keskittyminen valtiolle ja/tai varakkaalle eliitille on seuraus inflatorisesta rahajärjestelmästä (Cantillon-vaikutus). On tavallaan ihan sama, onko klassinen liberaali, konservatiivi vai liberaali ja vastustaako vai kannattaako vahvaa valtiota, koska se on joka tapauksessa inflatorisen fiat-valuutan looginen seuraus, täysin aatteesta riippumatta.

Vastaukseni:

Cantillon-vaikutus ja inflatorinen raha kyllä keskittävät valtaa. Mutta tämä on vain osa tarinaa. Valtion paisuminen johtuu myös siitä, että liberalismi purkaa orgaaniset välittävät yhteisöt (perhe, paikallisyhteisö, seurakunta, kansakunta, ammattikunta). Kun nämä heikkenevät, valtio täyttää tyhjiön ”vapauden” ja ”turvallisuuden” nimissä. Pelkkä kova raha ei korjaa tätä atomisoitumista.

Kysymys 4

Miksi luovuit libertaariaatteesta? Edellisistä kysymyksistä nimittäin seuraa, että kun bitcoin on rahastandardi, libertaarius on luonteva ja paras tapa järjestää yhteiskunta. Hajautettu raha, hajautettu valta, minimivaltio – mitä ikinä se sitten tuleekaan olemaan.

Vastaukseni:

Koska se jakaa liberalismin perusvirheen: ihmiskuvan, jossa yksilö on autonominen atomi ja yhteiskunta on lähinnä yksilöiden välinen sopimus.

Ja koska se aloittaa väärästä päästä: yleensä taloustieteestä, valtion koosta ja yksilön vapaudesta – ja yrittää sitten keinotekoisesti johtaa moraalin näiden päälle. Se on filosofian väistämistä.

Oikea järjestys on päinvastainen: ensin on kysyttävä, millainen ihminen on, mikä on hänen luontonsa ja päämääränsä ja millainen yhteisö mahdollistaa inhimillisen kukoistuksen. Vasta sen jälkeen voidaan miettiä taloutta ja valtion roolia.

Kova raha on välttämätön sivilisaatiolle, ja Bitcoin (kuten yhä myös kulta, jolla on kuitenkin etunaan hyvin pitkä historia ja fyysinen konkretia) voi olla erinomainen työkalu kovan rahan ja hajautuksen suuntaan (olen itsekin melko varhaisen vaiheen omaksuja). Mutta se ei ole itsessään riittävä maailmassa, jossa liberalismi on jo merkittäviltä osin purkanut orgaaniset yhteisöt. Hajautettu raha ilman orgaanista yhteisöä, hyveitä ja yhteistä hyvää jää helposti vain tekniseksi ratkaisuksi atomisoituneessa maailmassa.

Kysymys 5

Ei velkapohjainen talousjärjestelmä ole kapitalismia vaan feikkikapitalismia – eli järjestelmä, jossa kapitalistit ja poliittiset päättäjät ovat epäpyhässä liitossa keskenään.

Vastaukseni:

Tuo on kätevä tapa suojella ideologiaa: kaikki huono sysätään ”feikkiversioon”, ja puhdas oppi säilytetään koskemattomana. Tosiasiassa velkapohjainen järjestelmä ei ole kapitalismiin myöhemmin liimattu vieras elementti, vaan sen sisäinen kehityskulku.

Keskeiset syyt:

1. Osakeyhtiö on konstruktivistinen fiktio. Rajoitetun vastuun osakeyhtiö (erillinen juridinen henkilö) on valistuksen ajan luomus. Se irrottaa omistuksen ja vastuun toisistaan. Tämä mahdollisti riskinoton ja velanoton mittakaavassa, jota aiempi orgaaninen talous ei tuntenut. Se ei ole ”vapaiden markkinoiden” luonnollinen tulos, vaan juridinen innovaatio.
2. Fractional reserve ja velkaraha syntyivät kapitalismin sisällä. Osittainen kassavarantovelvoite ja luoton luominen tyhjästä eivät ole ”sosialistien keksintöjä”. Ne kehittyivät kaupallisen pankkitoiminnan ja osakeyhtiötalouden myötä. Keskuspankit syntyivät myöhemmin reaktioina tämän järjestelmän kriiseihin (talletuspakoihin ja velkakupliin), eivät niiden aiheuttajina alusta asti.
3. Kasvupakko on sisäänrakennettu. Kun raha syntyy velkana, järjestelmä tarvitsee jatkuvaa kasvua, jotta korot ja pääomat voidaan maksaa. Tämä ei ole ”poliitikkojen ja kapitalistien salaliitto”, vaan velkapohjaisen rahan matemaattinen seuraus. Libertaarit näkevät usein vain valtion mutta jättävät huomiotta, että itse rahajärjestelmä luo kasvupakon.

Puhdasta ”vapaata markkinataloutta” ilman velkavetoisuutta, osakeyhtiöitä ja valtion roolia ei ole ollut olemassa modernissa mittakaavassa. Se, mitä libertaarit kutsuvat ”oikeaksi kapitalismiksi”, on pitkälti idealisoitu abstraktio.

Kapitalismi on itse konstruktivistinen järjestelmä, joka tuottaa sisäisesti sekä kasvupakon, keskittymisen että tarpeen yhä suuremmalle valtiolle ja keskuspankille. ”Feikkikapitalismi” ei ole poikkeama, vaan kapitalismin kypsä muoto. Se on samaa logiikkaa kuin vasemmiston ”oikeaa sosialismia ei ole vielä kokeiltu” -puolustus.

Kysymys 6

Keskustelun vahvuus on se, että Joonas kuvaa avoimesti omaa siirtymäänsä libertarismista konservatismiin. Se kertoo aidosta valmiudesta tarkistaa omia oletuksia.

Episteeminen ongelma syntyy kuitenkin siinä, että liberalismi alkaa selittää lähes kaiken: individualismin, hyvinvointivaltion, kapitalismin, globalisaation, relativismin, woke-ilmiön ja vahvan valtion. Kun sama teoria selittää sekä pienen että suuren valtion, sen kumoaminen muuttuu vaikeaksi.

Lisäksi käsitteitä käytetään epäsymmetrisesti. Liberaalit instituutiot ovat ”fiktioita” ja ”konstruktioita”, mutta konservatiiviset käsitteet, kuten ihmisluonto, orgaaninen yhteisö ja yhteinen hyvä, esitetään lähes suoraan todellisuutena. Myös ne tarvitsevat perustelut ja empiiriset testit.

Keskustelu olisi vielä vahvempi, jos kysyttäisiin: mikä havainto osoittaisi, ettei liberalismi johda väitettyyn kehitykseen? Ja millä samoilla kriteereillä liberalismin ja konservatismin hyödyt, haitat ja historialliset seuraukset arvioidaan?

Vastaukseni:

Liberalismin kohdalla ongelma ei ole se, että se ”selittäisi liikaa”, vaan se, että se selittää johdonmukaisesti omilla ehdoillaan monia ilmiöitä, joita emme haluaisi nähdä liberalismista seuraavan. Pieni valtio muuttuu suureksi valtioksi juuri siksi, että kun orgaaniset siteet (perhe, paikallisyhteisö, moraalinen kulttuuri) puretaan, tarvitaan jatkuvasti enemmän byrokratiaa ja sääntelyä pitämään atomisoitunut massa kasassa. Tämä ei ole liberalismista poikkeamista, vaan sen sisäistä logiikkaa.

Käsitteiden epäsymmetria on tietoinen. Liberalismin keskeiset rakenteet (”osakeyhtiö”, yhteiskunta tyhjästä luotuna ”sopimuksena”, ”autonominen yksilö” tyhjiössä, velka ”rahana”) ovat aidosti konstruktivistisia fiktioita – ihmisen keksimiä abstraktioita, joita ei ole koskaan ollut olemassa luonnollisessa todellisuudessa. Sen sijaan ihmisluonto, perhe, yhteisö ja yhteinen hyvä eivät ole mielivaltaisia konstruktioita, vaan ne nousevat ihmisen biologisesta, sosiaalisesta ja historiallisesta todellisuudesta (Aristoteles, Akvinolainen, evoluutiopsykologia, antropologia). Ne ovat empiirisesti havaittavissa olevia vakioita läpi kulttuurien ja vuosituhansien.

Totta kai myös konservatiiviset käsitteet vaativat jatkuvaa perustelua ja itsereflektiota – kukaan ei väitä muuta. Mutta ero on siinä, että ne yrittävät kuvata olemassa olevaa todellisuutta eivätkä rakentaa uutta ihmistä ja yhteiskuntaa tyhjästä.

Jos löydettäisiin yhteiskunta, jossa vahva liberalismi on johtanut pitkällä aikavälillä

• korkeaan syntyvyyteen,
• vahvoihin perheisiin,
• syvään sosiaaliseen luottamukseen,
• matalaan aikapreferenssiin
• ja kulttuuriseen jatkuvuuteen,

olisin valmis muuttamaan mieltäni. Toistaiseksi historiallinen evidenssi näyttää päinvastaista suuntaa.

Kysymys 7

Miksi tuotantovälineiden yksityisomistus ja vapaa kaupankäynti (kapitalismi) on huono asia? Kuka saa päättää, mikä se yhteinen hyvä on, jota pitää palvella? Mitä jos sitä yhteistä hyvää ei halua palvella?

Vastaukseni:

Klassiset konservatiivit ja postliberaalit eivät toki vastusta yksityisomistusta eivätkä vapaaehtoista vaihtoa. Päinvastoin: orgaaninen yhteiskunta edellyttää hajautettua omistusta – perheen maata, työkaluja, yritystä, kotia.

Se, mitä postliberaalit kritisoivat, on moderni kapitalismi nykyisessä muodossaan: rajoitetun vastuun yhtiöt, finansialisaatio, velkavetoinen kasvupakko, pääoman keskittyminen, ihmisen, maan ja yhteisöjen kohtelu pelkkänä kauppatavarana sekä markkinoiden irrottaminen yhteisestä hyvästä ja ihmisluonnosta.

Anarkokapitalismi on tämän logiikan äärimmäinen muoto. Se olettaa, että yksilö on atomi, jolla ei ole luonnollisia velvollisuuksia mihinkään yhteisöön ja että markkina yksin riittää koordinoimaan kaiken. Se on abstrakti, konstruktivistinen ideologia – ei ”luonnollinen järjestys”.

Yhteinen hyvä ei ole ”se, mistä enemmistö äänestää” eikä ”se, mitä markkina tuottaa”. Se ei ole myöskään utilitaristinen summa yksilöiden preferensseistä. Aristoteelis-tomistisessa perinteessä yhteinen hyvä on se, mikä mahdollistaa yhteisön jäsenten kukoistuksen ihmisluonnon mukaisesti. Se on objektiivinen, ei subjektiivinen asia, ja siihen kuuluvat muun muassa:

• rauha ja järjestys
• oikeudenmukaisuus
• perheen ja suvun jatkuvuus
• mahdollisuus hyveelliseen elämään
• paikallisten yhteisöjen ja välittävien rakenteiden (ammattikunnat, seurakunnat, kylät) säilyminen
• luonnon ja maan kestävä käyttö tulevia sukupolvia varten

Nämä eivät ole nollasummapeliä: rauha ei vähene, kun useampi nauttii siitä. Oikeudenmukaisuus ei kulu. Tieto ja hyve voivat jopa lisääntyä jakamalla. Siksi ne ovat yhteisiä hyviä – ne kuuluvat yhteisölle kokonaisuutena ja tekevät yksilöiden hyvän elämän mahdolliseksi.

Yksityisomistus ja vaihto ovat hyviä, kun ne palvelevat ihmisen kukoistusta yhteisössä. Kun ne irrotetaan tästä ja tehdään absoluuttiseksi periaatteeksi (esimerkiksi jos vastuu irtoaa omistuksesta), ne muuttuvat instrumenteiksi, jotka tuhoavat juuri ne edellytykset, joista vapaus ja omistus itse riippuvat.

Kuka päättää, mikä yhteinen hyvä on?

Ei diktaattori, ei pelkkä markkina tai mielipidekysely. Se tunnistetaan käytännöllisen järjen, luonnonlain, tradition ja yhteisön elävän käytännön kautta. Ihminen ei ole tyhjä taulu: hänellä on luonto, ja tuo luonto suuntaa kohti tiettyjä päämääriä – perhettä, ystävyyttä, tietoa, hyvettä, ylintä hyvää. Yhteisö, joka kieltää nämä, ei ole neutraali – se on vihamielinen ihmisluontoa kohtaan.

”Entä jos en halua palvella yhteistä hyvää?”

Silloin kieltäydyt osallistumasta siihen poliittiseen yhteisöön, joka tekee vapautesi ja omaisuutesi mahdolliseksi. Markkinat eivät synny tyhjästä. Ne edellyttävät luottamusta, sopimusten pitävyyttä, väkivallattomuutta, perittyjä normeja ja instituutioita, joita mikään puhdas sopimus ei voi luoda ja joita tyhjiössä operoiva ”puhdas järki” ei kykene rekonstruoimaan. Jos jokainen saa vapaasti kieltäytyä kaikesta yhteisestä, jäljelle jää vain voima: vahvin ottaa, heikompi menettää.

Kyseessä ei ole ”pakko” perinteisessä mielessä, vaan realistinen kuvaus siitä, että ihminen on poliittinen eläin, ei saari. Yhteisö, joka ei enää tunnusta mitään yhteistä hyvää, ei säily vapaana, vaan hajottaa itsensä joko kaaokseen tai teknokraattiseen kontrolliin.