Neljän vapauden sama virhe

On kiinnostavaa, miten moni ymmärtää, miksi ihmisten täysin vapaa liikkuvuus voi olla ongelma vastaanottavalle yhteiskunnalle, mutta ei näe samanlaista ongelmaa tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaassa liikkuvuudessa.

Kaikissa tapauksissa kyse on kuitenkin samasta liberalistisen ideologian ajatteluvirheestä.

Liberalismin ytimessä on usko, että yksilö on vapautettava kaikista siteistään. Ihmiset, tavarat, palvelut ja pääomat on irrotettava paikasta, yhteisöstä, perinteestä ja luonnollisista rajoista. Mitä vapaampaa, sitä parempaa.

Tämä on sama virhe neljällä tasolla.

1. Ihmisten vapaa liikkuvuus

Liberalismi näkee ihmisen orgaanisista yhteisöistään irrallisena atomina, joka voi liikkua globaalisti ilman seurauksia. Maahanmuutto on ”rikastuttavaa”.

Todellisuus: Suuret kulttuurierot murentavat yhteisen identiteetin, luottamuksen ja koheesion. Syntyy rinnakkaisyhteiskuntia, julkiset palvelut ylikuormittuvat ja maanpuolustustahto heikkenee.

2. Tavaroiden vapaa liikkuvuus

Liberalismi lupaa, että tavarat liikkuvat sinne, missä tuotanto on tehokkainta. Halvempi tuonti on aina voitto.

Todellisuus: Se tuhoaa paikallisen tuotannon ja omavaraisuuden. Kriisin sattuessa hinnat räjähtävät ja saatavuus pettää. Ympäristöpäästöt siirtyvät kehitysmaihin, kun kotimainen teollisuus näivettyy.

3. Palveluiden vapaa liikkuvuus

Liberalismi näkee työn globaalina markkinana: jos joku tekee saman työn halvemmalla, hänet tuodaan tänne.

Todellisuus: Tämä polkee matalapalkkaisten palkkoja, heikentää ammattitaitoa ja luo riippuvuutta vieraasta työvoimasta.

4. Pääomien vapaa liikkuvuus

Liberalismi ylistää pääoman vapautta: rahan pitää liikkua sinne, missä tuotto on suurin.

Todellisuus: Ulkomainen pääoma tulee Suomeen, hyödyntää luonnonvaroja, minimoi veronsa verosuunnittelulla, priorisoi seuraavan kvartaalin voittoa – ja kun malmi on loppu, se siirtyy seuraavaan maahan. Paikallinen yhteisö jää nuolemaan näppejään tyhjän kaivoksen, ympäristövaurioiden ja menetettyjen resurssien kanssa. Pääoma ei kantanut pitkän aikavälin vastuuta; se vain optimoi lyhyen aikavälin tuottoa.

Liberalismi tekee siis saman virheen yhtä aikaa kaikilla neljällä tasolla: se kohtelee ihmisiä, tavaroita, palveluita ja pääomia abstrakteina atomeina, joita voidaan siirrellä vapaasti ilman vaikutusta kokonaisuuteen. Se hylkää teleologian – ajatuksen, että asioilla on luontainen paikkansa, tarkoituksensa ja rajansa.

Todellisuudessa ihminen, yhteisö ja talous eivät ole irrotettavia osia. Ne ovat orgaanisia kokonaisuuksia, joissa paikallisuus, vastuu ja subsidiariteetti ovat välttämättömiä.

Tämän sivuuttaminen on kohtalokasta: kun paikalliset ja kansalliset siteet puretaan, myös moraali ja hyveet kuihtuvat. Ne eivät voi kehittyä globaalisti tai abstraktisti, vaan ainoastaan paikallisesti, konkreettisissa yhteisöissä, joissa ihmiset kantavat vastuuta toisistaan ja ympäristöstään.

Todellinen vaihtoehto ei ole sulkeutuminen vaan viisas rajoittaminen: ihmiset, tavarat, palvelut ja pääomat saavat liikkua, mutta eivät millä tahansa ehdoilla tai missä tahansa määrin. Niiden tulee palvella yhteistä hyvää, ei ideologiaa.