Monikulttuurisuusideologiasta ja moraalirelativismin vaaroista

”Kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.”

”Kaikki uskonnot ovat yhtä huonoja.”

Tällaiset väitteet ovat valitettavan yleisiä nykypäivän Suomessa – ne kuuluvat usein liberaalin, suvaitsevaisen ajattelun perusarsenaaliin, esitettyinä kuin ne olisivat itsestäänselviä totuuksia. Usein näiden väitteiden esittäjä ei näe mitään ongelmaa jo seuraavassa yhteydessä kääntää näitä väitteitä ylösalaisin ja julistaa myös sitä, miten itse asiassa ”kaikki kulttuurit ovat yhtä huonoja” ja ”kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä”.

Nämä väitteet ovat hyvin laajalle kulttuuriimme pesiytyneen moraalirelativismin heijastumia. Moraalirelativismi ei ole vain virheellinen, vaan myös vaarallinen ajatus.

Moraalirelativismin sisäinen ristiriita: se kumoa itse itsensä

Moraalirelativismi väittää, että ei ole objektiivista mittaria kulttuurien tai uskontojen “hyvyydelle” tai “huonoudelle” – kaikki on suhteellista, kontekstisidonnaista ja yhtä arvokasta (tai arvotonta). Mutta jo tämä väite itsessään on absoluuttinen moraalinen julistus: se asettaa relativismin kaiken muun yläpuolelle, ikään kuin se olisi universaali totuus. Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, miksi relativismi itse saa olla “parempi” kuin absolutismi? Jos kaikki uskonnot ovat yhtä huonoja, miksi relativistinen nihilismi saa olla “neutraali” tai “valaistunut”?

Tämä on looginen paradoksi. Aristoteelis-tomistisen ajatteluperinteen (joka oli hyvin pitkään vallitseva ajatteluperinne länsimaissa) mukaan moraali kumpuaa objektiivisesta todellisuudesta – ihmisluonnosta, joka pyrkii hyveeseen ja kukoistukseen (eudaimonia). Relativismi kieltää tämän, mutta samalla se vaatii meitä hyväksymään oman väitteensä absoluuttisena. Se on kuin sanoisi: “Ei ole absoluuttisia totuuksia” – mikä on itse absoluuttinen totuuden julistus. Tällainen ajattelu ei kestä omaa logiikkaansa; se romahtaa heti, kun sitä sovelletaan itseensä.

Aristoteelis-tomistinen ajatteluperinne korostaa, että todellisuus on objektiivinen ja olemassa riippumatta subjektista: se ei ole mielen konstruktio, vaan perinne- ja luontoperusteinen järjestys, joka mahdollistaa aidon arvioinnin.

Tuhoisuus: Relativismi johtaa nihilismiin ja heikentää yhteiskuntaa

Relativismi ei ole harmiton “suvaitsevaisuus” – se on tuhoisaa, koska se estää kriittisen arvioinnin ja johtaa moraaliseen tyhjyyteen. Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, miksi vastustaa orjuutta, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai totalitarismia? Jos kaikki uskonnot ovat yhtä huonoja, miksi puolustaa ihmisoikeuksia, jotka juontuvat usein kristillisestä perinnöstä (kuten historioitsija Tom Holland todistaa erinomaisessa teoksessaan Dominion)?

Moraalirelativismin tuhoisuus näkyy erityisesti käytännössä: käytännössä relativismi ei pysty ikinä olemaan neutraali, vaan valikoiva. Se, joka sanoo “kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä”, usein käytännössä tarkoittaa: “oma länsimainen/suomalainen kulttuurini on huono, koska se on ”kolonialistinen”, ”rasistinen” tai ”takapajuinen” - nämä väitteet harvoin kestävät kriittisempää tarkastelua. Samalla relativisti vaikenee muiden kulttuurien syvemmistä ongelmista– kuten islamin ääri-ilmiöistä, joissa naisia todella sorretaan tai vähemmistöjä vainotaan – koska kritiikki olisi ”islamofobiaa”. Tässä on syvä ristiriita: relativismi kuvittelee edustavansa maailmoja syleilevää tasa-arvoa, mutta käytännössä se rankaisee omaa kulttuuria ja suojelee muiden kulttuurien länsimaisuuden kanssa täysin yhteensopimattomia moraali- ja oikeuskäytäntöjä, johtuen usein ajattelun puutteesta, pelosta tai pelkuruudesta.

Laajalle levinnyt moraalirelativismi tekee yhteiskunnasta alttiin ulkoisille ja sisäisille uhkille. Esim. islamin sisäiset ongelmat (esim. sharia-lain soveltaminen, joka rajoittaa naisten oikeuksia) vaietaan relativismin nimissä, samalla kun relativisti poistaa kyvyn suojella omaa kulttuuriperintöön ”suvaitsevaisuuden”, ”vapauden” ja ”tasa-arvon” nimissä. Relativismi ei tosiasiassa suojele monimuotoisuutta – se tuhoaa kyvyn erottaa hyvän pahasta.