Kaiken hinta, ei minkään arvo
Miksi kaupunki elää maaseudusta eikä toisin päin — ja miksi talousliberalismin keskittämisideologia näkee kaiken hinnan mutta ei minkään arvoa.
Talousliberalismi palvoo sokeasti keskittämisen ja urbanisaation ideologiaa, joka on viime vuosikymmeninä ollut Suomen talous- ja aluepolitiikan pyhä lehmä.
Tosiasiassa kaupungit ovat riippuvaisia maaseudusta, ei toisin päin. Maaseutu tuottaa ruoan, energian raaka-aineet, puun, veden ja osan työvoimasta. Se ylläpitää myös biologista ja kulttuurista monimuotoisuutta sekä ylisukupolvista jatkuvuutta. Kaupunki on taloudellisesti ja eksistentiaalisesti loiseläin ilman maaseutua. Liberalismi tekee kaupungista ”edistyksen keskittymän” ja maaseudusta ”taantumuksellisen takamaan”.
Todellisuudessa Helsinki ja suuret kasvukeskukset ovat imeneet maaseudulta parhaan työvoiman, verotuloja, kulttuurista elinvoimaa ja syntyvyyttä. Ja kun maaseutu autioituu, koko järjestelmä muuttuu pitkällä aikavälillä hauraaksi.
Talousliberaalit eivät ymmärrä tätä, koska he kulkevat hintalaput silmillä mittaamassa kaiken hintaa ymmärtämättä minkään arvoa. Lyhyen aikavälin talousluvut näyttävät hyviltä, mutta koko yhteiskunnan orgaaninen, antihauras pohja rapautuu.
Talousliberaalit mittaavat kaiken rahan ja BKT:n kautta, eivät elinvoiman, resilienssin tai ylisukupolvisen kestävyyden kautta. He näkevät ihmisen ensisijaisesti tuottajana ja kuluttajana, eivät perheenjäsenenä, yhteisön jäsenenä tai osana paikkaa ja perinnettä. Kirsikkana kakun päällä he vielä uskovat keskittämisen ja skaalaedun myyttiin: liberaalin logiikan mukaan mitä suurempi keskus, sitä parempi – eli tehokkaampi – se on.
Liberalistisen järjestelmän on pakko keskittyä kaikilla osa-alueilla ulkoisiin indikaattoreihin, koska se itse aktiivisesti rapauttaa sisäisiä, laadullisia tekijöitä (hyveet, luottamus, syntyvyys, yhteisöllisyys, kulttuurinen jatkuvuus, moraalinen koheesio). Ulkoiset mittarit ovat helposti kvantifioitavissa ja vertailukelpoisia, joten ne sopivat managerialistiseen hallintoon.
Lisäksi sisäiset laadulliset tekijät ovat vaikeasti mitattavissa, joten liberalismin on helppo hylätä ne ”epätieteellisinä”. Näin ollen taloudessa mitataan BKT:n maksimointia, ei perheiden ja maaseudun elinvoimaa ja omavaraisuutta. Koulutuksessa mitataan PISA-tuloksia, ei luonteenkasvatusta ja hyveitä. Maanpuolustuksessa mitataan puolustusmenoja ja asejärjestelmien määrää, ei maanpuolustustahtoa ja -kykyä.